Kestävä kaupunkikehitys

Noin 200 000 ihmistä muuttaa kaupunkeihin joka ikinen päivä. Arvio on, että vuoteen 2050 mennessä 67 % maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Näiden lukujen valossa kestävän kehityksen mukainen kaupungistuminen on välttämättömyys. Näin KONE tukee kestävää kaupunkikehitystä.

Kaupungeissa ympäri maailman rakennetaan kuumeisesti niin uusia rakennuksia kuin julkista infrastruktuuriakin yhä kasvaville asukasmäärille. Usein kysyntä kuitenkin ylittää tarjonnan.

”Uudisrakennukset eivät yksinään riitä kaupunkien uusien asukkaiden tarpeisiin. Lukemattomilla vanhemmilla rakennuksilla on vielä paljon käyttöikää jäljellä. Jos ne modernisoidaan siten, että ne kuluttavat vähemmän resursseja, ovat tehokkaampia ja sulautuvat saumattomammin ympäristöönsä, ne voivat vielä hyvinkin palvella kaupunkien kasvavia asukasmääriä”, toteaa KONEen ympäristöjohtaja Hanna Uusitalo.

Markkinatutkimukset tukevat Uusitalon näkemystä ja osoittavat, että rakennusten modernisointimarkkinoilla riittää kysyntää.

Modernisoinnilla lisää käyttöikää

Esimerkiksi Euroopan komission tukeman hissien ja liukuportaiden energiatehokkuutta selvittäneen E4-tutkimuksen mukaan vuonna 1985 tai sitä ennen asennettujen hissien modernisointi parhaalla käytettävissä olevalla teknologialla voi säästää energiaa jopa 63 prosenttia (yhteensä 11,6 TWh Euroopan tasolla).

Globaaleilla markkinoilla modernisointien tarve on vielä selvempi. Research and Marketsin tekemän tutkimuksen mukaan hissien globaalit modernisointimarkkinat kasvavat noin 5,4 % seuraavan kymmenen vuoden aikana ja niiden arvo on vuoteen 2025 mennessä noin 13,92 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Olemassa olevien laitteiden modernisointi voi parantaa energiatehokkuutta hyvin laaja-alaisesti.

Uusi elämä

Erinomainen esimerkki tästä on China Plaza 66, jonka modernisoinnissa KONE oli mukana. Vuonna 2001 valmistunut, toimistoja ja kauppakeskuksen sisältävä rakennuskompleksi on Shanghain parhaiten tunnettuja maamerkkejä. Aika oli kuitenkin vaatinut veronsa, eikä rakennus enää tuntunut täysin ajanmukaiselta, etenkin ympärille nouseviin uutuuttaan kiiltäviin toimistorakennuksiin verrattuna. Niinpä omistajat päättivät modernisoida kiinteistön ja pyysivät KONEelta ratkaisua.

Eri toiminnoista koottu KONEen tiimi päätti keskittyä hissijärjestelmän modernisointiin käyttökustannusten pienentämiseksi ja ihmisten liikkumisen tehostamiseksi. Tehtävän haasteellisuutta lisäsi se, että rakennus oli koko projektin ajan normaalissa käytössä. ”Toimistorakennuksen modernisointi ei ole vaikeaa, jos rakennus on pois käytöstä. Haasteelliseksi projekti muuttuu, kun tilat ovat normaalissa käytössä eikä uusille laitteille ole tilaa”, China Plaza 66 -projektin vastaava päällikkö David Ho huomauttaa.

KONEen tiimi tutustui ensimmäisenä käytössä olleiden laitteiden mekaniikkaan sekä sähköjärjestelmiin. Seuraavaksi KONE suunnitteli esteettisen ratkaisun, joka antoi rakennukselle nykyaikaisen ilmeen ja paransi samalla käyttäjäkokemusta. ”Kaikki vaiheet, myös itse purku- ja asennustyöt, tehtiin yöaikaan, jotta rakennuksen käyttö ei häiriintyisi. Suunnittelimme ratkaisun, jolla asennuksen kestoa pystyttiin lyhentämään ja joka istui täydellisesti rakennuksen kokonaisilmeeseen”, kertoo KONEen projektipäällikkö Lu Tian.

Yötyö piti häiriöt rakennuksen käyttäjille minimissään, mutta KONE hyödynsi myös itse kehittämiään teknologioita ratkaistakseen hissien energiatehokkuuden ja käyttäjäkokemuksen parantamiseen liittyviä haasteita. KONEen ReGenerate800-ratkaisu esimerkiksi parantaa hissien luotettavuutta ja turvallisuutta vanhoihin hisseihin verrattuna ja palauttaa samalla jopa 30 % käytetystä energiasta takaisin sähköverkkoon. Kohteeseen asennettiin myös KONEen kohdeohjausjärjestelmä, joka lyhentää odotusaikoja, vähentää välipysähdysten määrää ja lisää hissien kapasiteettia.

KONE teki koko projektin ajan tiivistä yhteistyötä rakennuksen omistajien kanssa ja hyödynsi lukuisia malleja ja prototyyppejä varmistaakseen, että ratkaisut toimivat saumattomasti yhteen tilojen kanssa. Tulokset olivat erinomaisia. ”Liikkuminen rakennuksessa säilyi hyväksyttävällä tasolla modernisoinnin ajan, sillä sekä vanhat että uudet hissit olivat esteettömiä. Käyttäjien mukaan uudet hissit tuntuvat nopeammilta, kun koko hissijärjestelmä tehostui”, Ho kertoo.

KONEen modernisointiratkaisu China Plaza 66:ssa tuotti välittömiä, konkreettisia tuloksia. ”Käyttökustannukset pienenivät, omistajien vuokratuotot kasvoivat ja laitteiden turvallisuus ja mukavuus paranivat. Kaikki tämä tapahtui ilman suurempia häiriöitä rakennuksen käyttäjille.

”Kaikki voittavat”

Modernisointiliiketoiminnan merkitys KONEelle kasvaa nopeasti, ja modernisointien osuus vuoden 2016 liikevaihdosta oli 14 %.

KONE jatkaa innovatiivisten uusien modernisointiratkaisujen tuomista markkinoille. Esimerkkejä näistä ovat KONE HydroMod™ 200 -ratkaisu hydraulihisseille sekä KONE EcoMod™ -ratkaisu, jonka avulla liukuportaat voidaan modernisoida irrottamatta runkoa, mikä lyhentää rakennusaikaa ja säästää materiaaleja.

”Miksi purkaa, jos rakennuksella on vielä paljon käyttöikää jäljellä? China Plaza 66 osoittaa, että pystymme lisäämään rakennuksen tehokkuutta ja pienentämään sen resurssien käyttöä sekä ympäristövaikutuksia. Silloin kaikki voittavat”, Uusitalo toteaa lopuksi.

Jaa tämä sivu