NÄKYMÄT

Markkinanäkymät 2018

(19.7.2018 julkaistun puolivuosikatsauksen 2018 mukaisesti)

Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan pysyvän vakaana tilatuissa yksiköissä tai laskevan hieman ja tiukan kilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinan odotetaan kasvavan. Myös Pohjois-Amerikan markkinan sekä markkinan Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella odotetaan kasvavan hieman.

Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella ja kasvavan hieman muilla alueilla.

Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella ja Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Liiketoimintanäkymät 2018

(19.7.2018 julkaistun puolivuosikatsauksen 2018 mukaisesti)

Vuonna 2018 KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan 3 % ja 7 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2017 oikaistuun liikevaihtoon. Oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) arvioidaan olevan 1 100-1 200 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttakurssit pysyisivät loppuvuoden suunnilleen kesäkuun lopun 2018 tasolla. Valuuttakursseilla arvioidaan olevan noin 35 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevoittoon. Oikaistun liikevoittomarginaalin paineen odotetaan helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja kannattavuustoimenpiteiden johdosta loppuvuodesta 2018.

Liiketoimintanäkymät perustuvat KONEen huolto- ja tilauskantaan sekä markkinanäkymiin. Vuoden 2018 oikaistulle liikevoittomarginaalille painetta aiheuttavat pääasiassa vuonna 2017 saatujen tilausten marginaalissa nähty lasku, erityisesti Kiinassa, sekä korkeammat raaka-aineiden hinnat. Korkeammilla raaka-ainehinnoilla arvioidaan olevan noin 100 miljoonan euron negatiivinen vaikutus KONEen liikevoittoon vuonna 2018. Marginaalipaineen odotetaan helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja yleisten tuottavuudenparannustoimenpiteiden sekä Accelerate-ohjelmasta saatavien ensimmäisten säästöjen johdosta loppuvuodesta 2018. Uuslaiteliiketoiminnan Kiinan ulkopuolella ja palveluliiketoiminnan odotetaan kehittyvän edelleen positiivisesti.

KONE - Sijoittajat

  • 25.1.2018 julkaistun Tilinpäätöstiedotteen 2017 mukaisesti. Markkinanäkymät pysyivät ennallaan Q1 2018.

    Markkinanäkymät 2018

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan hieman tai pysyvän vakaana tilatuissa yksiköissä ja tiukan kilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinan odotetaan kasvavan. Myös Pohjois-Amerikan markkinan sekä markkinan Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella odotetaan kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella ja kasvavan hieman muilla alueilla.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella ja Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.


    25.4.2018 julkaistun Q1 2018 osavuosikatsauksen mukaisesti

    Liiketoimintanäkymät 2018

    Vuonna 2018 KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan 3 % ja 7 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2017 oikaistuun liikevaihtoon. Oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) arvioidaan olevan 1 100–1 200 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttakurssit pysyisivät loppuvuoden suunnilleen maaliskuun lopun 2018 tasolla. Valuuttakursseilla arvioidaan olevan noin 40 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevoittoon. Oikaistun liikevoittomarginaalin paineen odotetaan helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja kannattavuustoimenpiteiden johdosta loppuvuodesta 2018.

    Liiketoimintanäkymät perustuvat KONEen huolto- ja tilauskantaan sekä markkinanäkymiin. Vuoden 2018 oikaistulle liikevoittomarginaalille painetta aiheuttavat pääasiassa vuonna 2017 saatujen tilausten marginaalissa nähty lasku, erityisesti Kiinassa, sekä korkeammat raaka-aineiden hinnat. Korkeammilla raaka-ainehinnoilla arvioidaan olevan noin 100 miljoonan euron negatiivinen vaikutus KONEen liikevoittoon vuonna 2018. Marginaalipaineen odotetaan helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja yleisten tuottavuudenparannustoimenpiteiden sekä Accelerate-ohjelmasta saatavien ensimmäisten säästöjen johdosta loppuvuodesta 2018. Uuslaiteliiketoiminnan Kiinan ulkopuolella ja palveluliiketoiminnan odotetaan kehittyvän edelleen positiivisesti.


    12.1.2018 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti. Liiketoimintanäkymät pysyivät ennallaan tilinpäätöstiedotteessa.
    Liiketoimintanäkymät 2018

    KONEen vuoden 2018 liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan suunnilleen vuoden 2017 tasolla vertailukelpoisin valuuttakurssein. Oikaistun liikevoittomarginaalin odotetaan laskevan edelleen vuonna 2018, kuten vuonna 2017. Marginaalipaineen odotetaan kuitenkin helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja tuottavuudenparannustoimenpiteiden johdosta loppuvuodesta 2018.

    Liiketoimintanäkymät perustuvat KONEen huolto- ja tilauskantaan sekä markkinanäkymiin. Vuoden 2018 oikaistulle liikevoittomarginaalille painetta aiheuttavat pääasiassa vuonna 2017 saatujen tilausten marginaalissa nähty lasku, erityisesti Kiinassa, sekä korkeammat raaka-aineiden hinnat. Marginaalipaineen odotetaan helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja yleisten tuottavuudenparannustoimenpiteiden sekä Accelerate-ohjelmasta saatavien ensimmäisten säästöjen johdosta loppuvuodesta 2018. Uuslaiteliiketoiminnan Kiinan ulkopuolella ja palveluliiketoiminnan odotetaan kehittyvän edelleen positiivisesti. Valuuttakursseilla arvioidaan olevan noin 40 miljoonan euron negatiivinen vaikutus KONEen liikevoittoon vuonna 2018 olettaen, että valuuttakurssit pysyisivät joulukuun 2017 lopun tasolla.

    1.1.2018 voimaan astuvien uusien IFRS 15 -laskentaperiaatteiden käyttöönoton seurauksena KONEen liikevaihdon tuloutus muuttuu vuonna 2018. IFRS 15:n mukaiset vertailutiedot julkaistaan maaliskuussa 2018. Tulevasta muutoksesta johtuen, KONE antaa tarkemmat liiketoimintanäkymät 25.4.2018 raportoitavan Q1 2018 -osavuosikatsauksen yhteydessä. Laskentaperiaatteiden muutoksella ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta vuositason liikevaihtoon tai liikevoittoon.

  • 26. lokakuuta 2017, KONEen liiketoimintanäkymät pysyvät ennallaan

    Markkinanäkymät 2017

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan olevan suhteellisen vakaa tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan kilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinan odotetaan laskevan hieman vuonna 2017, mutta kääntyvän kasvuun loppuvuodesta. Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa, Lähi-idän ja Afrikan alueilla markkinan odotetaan kasvavan hieman.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella ja kasvavan hieman myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät vuodelle 2017

    KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan 1 % ja 3 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2016. Oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) arvioidaan olevan 1 200–1 250 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät loppuvuoden suunnilleen syyskuun lopun 2017 tasolla.

    26. syyskuuta 2017, KONE päivittää 2017 liiketoimintanäkymänsä huomioimaan Accelerate -ohjelman uudelleenjärjestelykustannukset, tämän hetkiset valuuttakurssit ja viimeisimmän näkemyksen liiketoiminnan kehityksestä

    KONE kertoi tänään käynnistävänsä Accelerate Winning with Customers -ohjelman, jonka tavoitteena on vauhdittaa strategian toteutusta ja tukea kannattavaa kasvua. Osana ohjelmaa, KONE suunnittelee organisaationsa ja toimintojensa uudistamista, ja tavoittelee noin 100 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä vuoden 2020 lopusta eteenpäin. Ohjelmasta aiheutuvien uudelleenjärjestelykustannuksien odotetaan olevan noin 100 miljoonaa euroa, josta suurimman osan arvioidaan toteutuvan seuraavan kahden vuoden aikana.

    Uudelleenjärjestelykustannukset oikaistun liikevoiton ulkopuolelle

    KONE päivittää vuoden 2017 liiketoimintanäkymiään ottamaan huomioon uudelleenjärjestelykustannukset. Samassa yhteydessä KONE ottaa käyttöön oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) uutena vaihtoehtoisena tunnuslukuna. Oikaistun liiketoivon tavoitteena on parantaa raportointikausien vertailtavuutta Accelerate -ohjelman aikana. Oikaistuun liikevoittoon ei sisällytetä vertailtavuuteen merkittävästi vaikuttavia eriä kuten merkittäviä uudelleenjärjestelykustannuksia.

    Päivitetyt valuuttakurssioletukset

    KONE päivittää vuoden 2017 liiketoimintanäkymänsä ottamaan huomioon myös tämän hetkiset valuuttakurssit. Euro on vahvistunut huomattavasti muun muassa Kiinan renminbiä ja USA:n dollaria vastaan verrattuna tammi-kesäkuun keskikursseihin, joita käytettiin aiemmin annettujen liiketoimintanäkymien perustana. Mikäli valuuttakurssit pysyvät elokuun lopun tasolla, olisi sillä noin EUR 30 miljoonan negatiivinen vaikutus 2017 liikevoittoon verrattuna aiempaan oletukseen.

    Päivitetty näkemys liiketoiminnan kehityksestä

    KONEen ennuste koko vuoden 2017 liiketoiminnan kehityksestä on parantunut hieman kolmannen vuosineljänneksen aikana. Yhtiöllä on myös parempi näkyvyys koko vuoden tulokseen, kun kolmannesta vuosineljänneksestä on suurin osa takana. Tästä johtuen KONE ei pidä tarpeellisena laskea liikevoitto-ohjeistuksensa alalaitaa negatiivisella valuuttakurssivaikutuksella.

    PÄIVITETYT LIIKETOIMINTANÄKYMÄT VUODELLE 2017:

    KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan edelleen olevan 1 ja 3 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2016.

    Oikaistun liikevoiton (adjusted EBIT) arvioidaan olevan 1 200-1 250 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät loppuvuoden elokuun lopun tasolla. Accelerate -ohjelmaan liittyvät uudelleenjärjestelykustannukset eivät sisälly oikaistuun liikevoittoon.

    Aiemmin KONE arvioi liikevoiton (EBIT) olevan 1 200-1 280 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit olisivat pysyneet suunnilleen tammi-kesäkuun 2017 keskimääräisellä tasolla.


    19.7.2017 julkaistun puolivuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2017

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan 0–5 % tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan kilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Myös Pohjois-Amerikan sekä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueilla markkinan odotetaan kasvavan hieman.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella ja kasvavan hieman myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät vuodelle 2017

    KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan 1 ja 3 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2016.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 200–1 280 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi–kesäkuun 2017 keskimääräisellä tasolla.

    Liikevaihtonäkymä perustuu KONEen huolto- ja tilauskantaan sekä markkinanäkymiin.

    Liikevoittonäkymä perustuu tämänhetkiseen liikevaihtoennusteeseen yhdistettynä kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Vuonna 2017 kannattavuuteen odotetaan vaikuttavan esimerkiksi parantunut laatu ja tuottavuus, hinnoittelu ja liiketoimintajakauma, saatujen tilausten katteiden hienoinen lasku vuonna 2016 sekä kustannuspaineet korkeammista raaka-ainekustannuksista sekä tutkimus- ja kehitys- sekä IT-kustannuksista. Liikevoittonäkymä sisältää noin 10 miljoonan euron negatiivisen valuuttakurssivaikutuksen verrattuna vuoteen 2016.

    27.4.2017 julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2017

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan 0–5 % tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan kilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinan odotetaan kasvavan. Markkinan Pohjois-Amerikan sekä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella odotetaan kasvavan hieman.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja kehittyvän kasvavan hieman myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät 2017

    KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan 0 % ja 3 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2016.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 200–1 290 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi–maaliskuun 2017 keskimääräisellä tasolla. Aikaisempi liikevoittonäkymä sisälsi noin 10 miljoonan euron positiivisen vaikutuksen valuuttojen muuntokursseista.

    26.1.2017 julkaistun Tilinpäätöstiedotteen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2017

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan 0–5 % tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan kilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinan odotetaan kasvavan. Markkinan Pohjois-Amerikan sekä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella odotetaan kasvavan hieman.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja kehittyvän kasvavan hieman myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät 2017

    KONEen liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan -1 % ja 3 % välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2016.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 180–1 300 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammikuun 2017 keskimääräisellä tasolla.

  • 26.10.2016 julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti.

    Markkinanäkymät 2016

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan noin 5 % tilatuissa yksiköissä. Kilpailun odotetaan jatkuvan kireänä. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Pohjois-Amerikassa markkinan odotetaan kasvavan jonkin verran. Myös Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen markkinan odotetaan kasvavan hieman. Markkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa ja olevan vakaampi Lähi-idässä.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa, jatkavan kasvua Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella, mutta kehittyvän melko hyvin myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät 2016

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 3–5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2015.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 260–1 320 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi–syyskuun 2016 keskimääräisellä tasolla.

    19.7.2016 julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti.

    Markkinanäkymät 2016

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan 5–10 % tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan hintakilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Pohjois-Amerikassa markkinan odotetaan kasvavan jonkin verran. Myös Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen markkinan odotetaan kasvavan hieman. Keski- ja Pohjois-Euroopassa markkinan odotetaan kasvavan kun taas Etelä-Euroopassa ja Lähi-idässä kehityksen odotetaan olevan vakaata.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa, jatkavan kasvua Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja kehittyvän melko hyvin myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät 2016

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 2–6 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2015.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 250–1 330 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi-kesäkuun 2016 keskimääräisellä tasolla.

    21.4.2016 julkaistunosavuosikatsauksen mukaisesti.

    Markkinanäkymät 2016

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan 5–10 % tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan hintakilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Pohjois-Amerikassa markkinan odotetaan kasvavan jonkin verran. Myös Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen markkinan odotetaan kasvavan hieman. Keski- ja Pohjois-Euroopassa markkinan odotetaan kasvavan kun taas Etelä-Euroopassa ja Lähi-idässä kehityksen odotetaan olevan vakaata.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa, jatkavan kasvua Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja kehittyvän melko hyvin myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät 2016

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 2–6 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2015.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 220–1 320 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi-maaliskuun 2016 keskimääräisellä tasolla.

    28.1.2016 julkaistun tilinpäätöstiedotteen mukaisesti.

    Markkinanäkymät 2016

    Uusissa laitteissa Kiinan markkinan odotetaan laskevan 5–10 % tilatuissa yksiköissä ja myös tiukan hintakilpailun odotetaan jatkuvan. Muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Pohjois-Amerikassa markkinan odotetaan kasvavan jonkin verran. Myös Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen markkinan odotetaan kasvavan hieman. Keski- ja Pohjois-Euroopassa markkinan odotetaan kasvavan kun taas Etelä-Euroopassa ja Lähi-idässä kehityksen odotetaan olevan vakaata.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman Euroopassa, jatkavan kasvua Pohjois-Amerikassa ja kehittyvän vahvasti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

    Huoltomarkkinan odotetaan kasvavan voimakkaimmin Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja kehittyvän melko hyvin myös muilla alueilla.

    Liiketoimintanäkymät 2016

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 2–6 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2015.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 220–1 320 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammikuun 2016 keskimääräisellä tasolla.

  • 22. lokakuuta julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti.

    Markkinanäkymät 2015

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan laskevan hieman vuonna 2015, johtuen hienoisesta laskusta Kiinan markkinalla. EMEA-alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Kysynnän odotetaan kasvavan hieman Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja jatkavan asteittaista elpymistä Etelä-Euroopassa. Lähi-idässä markkinan ennakoidaan kasvavan jonkin verran.

    Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvun odotetaan jatkuvan. Kokonaisuutena modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa tai kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2015

    KONE täsmentää vuoden 2015 liiketoimintanäkymiään.

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–8 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2014.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 200–1 250 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi–syyskuun 2015 keskimääräisellä tasolla.

    17. heinäkuuta julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2015

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan olevan melko vakaa vuonna 2015. Kiinan markkinan odotetaan pysyvän vuoden 2014 hyvällä tasolla tai laskevan hieman. EMEA-alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Kysynnän odotetaan olevan vakaa tai kasvavan hieman Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja alkavan elpyä Etelä-Euroopassa. Lähi-idässä markkinan ennakoidaan kasvavan jonkin verran. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvun odotetaan jatkuvan. Kokonaisuutena modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa tai kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2015

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–8 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2014.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 190–1 250 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi–kesäkuun 2015 keskimääräisellä tasolla.

    22. huhtikuuta julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2015

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan hieman vuonna 2015. Kiinan markkinan odotetaan pysyvän vuoden 2014 hyvällä tasolla tai kasvavan hieman. EMEA-alueella markkinan odotetaan olevan melko vakaa. Kysynnän odotetaan olevan vakaa tai kasvavan hieman Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja olevan edelleen heikolla tasolla Etelä-Euroopassa. Lähi-idässä markkinan ennakoidaan olevan vakaa edellisvuoden tasolla. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvun odotetaan jatkuvan. Kokonaisuutena modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa tai kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2015

    Vuonna 2015 KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–9 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2014.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 140–1 230 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammi–maaliskuun 2015 keskimääräisellä tasolla.

    29. tammikuuta 2015 julkaistun tilinpäätöstiedotteen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2015

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan hieman vuonna 2015. Kiinan markkinan odotetaan pysyvän vuoden 2014 hyvällä tasolla tai kasvavan hieman. EMEA-alueella markkinan odotetaan olevan melko vakaa. Kysynnän odotetaan olevan vakaa tai kasvavan hieman Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja olevan edelleen heikolla tasolla Etelä-Euroopassa. Lähi-idässä markkinan ennakoidaan olevan vakaa edellisvuoden tasolla. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvun odotetaan jatkuvan. Kokonaisuutena modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa tai kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2015

    Vuonna 2015 KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–9 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2014.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 130–1 230 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyisivät suunnilleen tammikuun 2015 keskimääräisellä tasolla.

  • 21. lokakuuta 2014 julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2014

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2014. Kiinan markkinan odotetaan kasvavan noin 10 %. EMEA-alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Kysynnän odotetaan olevan vakaa tai kasvavan hieman Keski- ja Pohjois-Euroopassa, laskevan edelleen hieman Etelä-Euroopassa ja kasvavan Lähi-idässä. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan melko vakaa tai kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2014

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–8 % vuoteen 2013 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 015–1 045 miljoonaa euroa.

    18. heinäkuuta 2014 julkaistun osavuosikatsauksen 2014 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2014

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2014. Kiinan markkinan odotetaan kasvavan noin 10 %. EMEA-alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Kysynnän odotetaan olevan Keski- ja Pohjois-Euroopassa suhteellisen vakaa, laskevan edelleen hieman Etelä-Euroopassa ja kasvavan Lähi-idässä. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2014

    Vuonna 2014 KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–9 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2013.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 1 000–1 050 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2014 alun tilanteesta.

    23. huhtikuuta 2014 julkaistun Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2014

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2014. Kiinan markkinan odotetaan kasvavan noin 10 %. EMEA-alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Kysynnän odotetaan olevan Keski- ja Pohjois-Euroopassa suhteellisen vakaa, laskevan edelleen hieman Etelä-Euroopassa ja kasvavan Lähi-idässä. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2014

    Vuonna 2014 KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–9 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2013.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 990–1 050 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2014 alun tilanteesta.

    28. tammikuuta 2014 julkaistun Osavuosikatsaus tammi-joulukuu 2013 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2014

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2014. Kiinan markkinan odotetaan kasvavan noin 10 %. EMEA-alueella markkinan odotetaan kasvavan hieman. Kysynnän odotetaan olevan Keski- ja Pohjois-Euroopassa suhteellisen vakaa, laskevan edelleen hieman Etelä-Euroopassa ja kasvavan Lähi-idässä. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan kasvavan hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2014

    Vuonna 2014 KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6–9 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2013.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 980–1 050 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2014 alun tilanteesta.

  • 22. lokakuuta 2013 julkaistun osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2013

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2013. Kiinan uusien laitteiden markkinan odotetaan kasvavan 10–15 % vuonna 2013. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinan odotetaan heikkenevän, ja Etelä-Euroopan markkinan odotetaan laskevan edelleen jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan kasvun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan suunnilleen vuoden 2012 tasolla tai heikkenevän hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan edelleen kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2013

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 11–14 % vuoteen 2012 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 920–955 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi syyskuun 2013 alun tilanteesta.

    11. syyskuuta 2013 julkaistun pörssitiedotteen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2013

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2013. Kiinan uusien lait­teiden markkinan odotetaan kasvavan 10–15 % vuonna 2013. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinan odotetaan heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinan odotetaan laskevan edelleen jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan kas­vun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan suunnilleen vuoden 2012 tasolla tai heikkenevän hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan edelleen kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2013

    KONE Oyj nostaa näkymiään liikevaihdon ja liikevoiton (EBIT) osalta vuodelle 2013. KONE arvioi liikevaihdon kasvavan 11-14 % vuoteen 2012 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 920-955 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi syyskuun 2013 alun tilanteesta.

    Aiemmin KONE arvioi liikevaihtonsa kasvavan 9-11 % vuoteen 2012 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoiton (EBIT) arvioitiin olevan 890-920 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttojen muuntokurssit eivät eroaisi merkittävästi vuoden 2013 alun tilanteesta.

    Pääasiallinen syy näkymien nostamiselle on Kiinan rahamarkkinoiden likviditeetin parantumisen vaikutus KONEen liiketoimintaan. Seurauksena likviditeetin parantumisesta KONEen uusien laitteiden toimitukset Kiinassa ovat kolmannen vuosineljänneksen aikana olleet odotettua korkeammalla tasolla, ja toimitusten vahvuuden odotetaan jatkuvan loppuvuonna 2013. Lisäksi odotettua parempi kehitys KONEen tuotantoverkoston tuottavuudessa parantaa KONEen liikevoittonäkymiä.

    19. heinäkuuta 2013 julkaistun KONEen osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2013

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2013. Kiinan uusien lait­teiden markkinan odotetaan kasvavan 10–15 % vuonna 2013. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinan odotetaan heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinan odotetaan laskevan edelleen jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan kas­vun odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan suunnilleen vuoden 2012 tasolla tai heikkenevän hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan edelleen kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2013

    KONE täsmentää vuoden 2013 näkymiään.

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 9–11 % vuo­teen 2012 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 890–920 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2013 alun tilanteesta.

    23. huhtikuuta 2013 julkaistun KONEen osavuosikatsauksen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2013

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2013. Kiinan uusien laitteiden markkinan odotetaan kasvavan noin 10 % vuonna 2013. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinan odotetaan heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinan odotetaan laskevan edelleen jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan asteittaisen elpymisen odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan suunnilleen vuoden 2012 tasolla tai heikkenevän hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan edelleen kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2013

    KONE täsmentää vuoden 2013 näkymiään ensimmäisen nel­jänneksen vahvan tilausvirran johdosta.

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 7-10 % vuoteen 2012 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 870-920 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa mer­kittävästi vuoden 2013 alun tilanteesta.

    24. tammikuuta 2013 julkaistun tilinpäätöstiedotteen mukaisesti

    Markkinanäkymät 2013

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan selvästi vuonna 2013. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinan odotetaan heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinan odotetaan laskevan edelleen jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan asteittaisen elpymisen odotetaan jatkuvan.

    Modernisointimarkkinan odotetaan olevan suunnilleen vuoden 2012 tasolla tai heikkenevän hieman.

    Huoltomarkkinan odotetaan edelleen kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 5–9 % vuoteen 2012 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 840–920 miljoonaa euroa olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2013 alun tilanteesta.

  • 23. lokakuuta 2012 julkaistun KONEen Osavuosikatsauksen tammi-syyskuu 2012 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2012

    Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinoiden odotetaan kasvavan hieman vuoden viimeisellä neljänneksellä. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinoiden odotetaan heikkenevän jonkin verran, ja Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan laskevan edelleen jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan asteittaisen elpymisen matalalta tasolta odotetaan jatkuvan. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan vakaat tai laskevan hieman vuoden viimeisellä neljänneksellä. Huoltomarkkinoiden odotetaan edelleen kehittyvän melko hyvin useimmissa maissa.

    Liiketoimintanäkymät 2012

    KONE tarkentaa vuoden 2012 näkymiään.

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 13-17 % vuoteen 2011 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 780-820 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia kuluja.

    19. heinäkuuta 2012 julkaistun KONEen Osavuosikatsauksen tammi-kesäkuu 2012 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2012

    Uusien laitteiden markkinoilla Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinoiden odotetaan olevan suhteellisen vakaat tai kasvavan jonkin verran verrattuna vuoden 2011 toiseen puoliskoon. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinoiden odotetaan heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan edelleen laskevan jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan asteittaisen elpymisen matalalta tasolta odotetaan jatkuvan. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen samalla tasolla tai laskevan hieman verrattuna vuoden 2011 toiseen puoliskoon. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan.

    Liiketoimintanäkymät 2012

    KONE nostaa hieman vuoden 2012 näkymiään. Näkymiä nostetaan johtuen saatujen tilausten ja liikevaihdon odotettua vahvemmasta kasvusta Aasian ja Tyynenmeren alueella, ja liikevoiton näkymiä myös valuuttojen muuntokurssien odotettua myönteisemmästä kehityksestä johtuen.

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 12–17 % vuoteen 2011 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 760–820 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia kuluja.

    24. huhtikuuta 2012 julkaistun KONEen Osavuosikatsauksen tammi-maaliskuu 2012 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2012

    Markkinanäkymät 2012 Uusien laitteiden markkinoilla Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvun odotetaan jatkuvan, mutta merkittävästi hitaammin kuin vuonna 2011, ja toisen vuosipuoliskon kehitykseen liityy epävarmuutta. Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinoiden odotetaan pysyvän suhteellisen vakaina tai heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan laskevan jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan markkinan asteittaisen elpymisen matalalta tasolta odotetaan jatkuvan. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2011 tai kasvavan hieman. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan.

    Liiketoimintanäkymät 2012

    KONE nostaa hieman vuoden 2012 näkymiään johtuen saatujen tilausten ja liikevaihdon odotettua vahvemmasta kehityksestä Aasian ja Tyynenmeren alueella ja odotettua suotuisammasta materiaalihintojen kehityksestä. KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 10–15 % vuoteen 2011 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 750–800 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät merkittävästi eroa vuoden 2012 alun tilanteesta.

    26. tammikuuta 2012 julkaistun KONEen Tilinpäätöstiedotteen 2011 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2012

    Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden kasvun odotetaan jatkuvan, mutta selvästi hitaammin kuin vuonna 2011. Uusissa laitteissa Keski- ja Pohjois-Euroopan markkinoiden odotetaan pysyvän suhteellisen vakaina tai heikkenevän hieman, ja Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan laskevan jo heikolta tasolta. Pohjois-Amerikan uusien laitteiden markkinan odotetaan elpyvän asteittain matalalta tasolta. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2011 tai kasvavan hieman. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan.

    Liiketoimintanäkymät 2012

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 8–13 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2011.Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 730–790 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2012 alun tilanteesta.

  • 20. lokakuuta 2011 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2011

    Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan, vaikkakin hitaammin kuin tammi–syyskuun 2011 aikana. Keski- ja Pohjois-Euroopan uusien laitteiden markkinoiden kokonaisaktiviteetin odotetaan pysyvän suhteellisen vakaana. Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan pysyvän heikkoina. Pohjois-Amerikan uusien laitteiden markkinoiden odotetaan jatkavan asteittaista elpymistä matalalta tasolta, mutta näkymä on edelleen epävarma. Modernisointimarkkinoiden odotetaan kasvavan hieman. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan.

    Näkymät 2011

    KONE tarkentaa näkymiään vuodelle 2011. KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 3–6 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2010. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 710–740 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2011 alun tilanteesta.

    19. heinäkuuta 2011 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2011 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2011

    Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan, vaikkakin hitaammin kuin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Keski- ja Pohjois-Euroopan uusien laitteiden markkinoiden hyvän aktiviteettitason odotetaan jatkuvan useimmissa maissa, kun taas useimpien Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan pysyvän melko muuttumattomina nykyisellä alhaisella tasolla. Pohjois-Amerikan uusien laitteiden markkinoiden odotetaan elpyvän maltillisesti, vaikka näkymät ovat muuttuneet epävarmemmiksi ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna. Modernisointimarkkinoiden odotetaan kasvavan hieman. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan

    Näkymät 2011

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 0–5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2010. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 700–750 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2011 alun tilanteesta

    20. huhtikuuta 2011 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2011 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2011

    Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan. Keski- ja Pohjois- Euroopan uusien laitteiden markkinoiden elpymisen odotetaan jatkuvan useimmissa maissa, kun taas useimpien Etelä- Euroopan markkinoiden odotetaan pysyvän melko muuttumattomina nykyisellä alhaisella tasolla. Pohjois-Amerikan uusien laitteiden markkinoiden odotetaan elpyvän maltillisesti. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen viime vuoden tasolla. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan.

    Näkymät 2011

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 0–5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2010. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 700–750 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2011 alun tilanteesta.

    26. tammikuuta 2011 julkaistun KONEen tilinpäätöksen 2010 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2011

    Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan, joskin tietyin alueellisin eroin. Keski- ja Pohjois-Euroopan uusien laitteiden markkinoiden elpymisen odotetaan jatkuvan useimmissa maissa, kun taas useimpien Etelä-Euroopan markkinoiden odotetaan pysyvän melko muuttumattomina nykyisellä alhaisella tasolla. Pohjois-Amerikan uusien laitteiden markkinoiden odotetaan elpyvän maltillisesti. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen viime vuoden tasolla. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan.

    Näkymät 2011

    KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 0–5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoteen 2010. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 700–750 miljoonaa euroa, olettaen että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2011 alun tilanteesta.

  • 19. lokakuuta 2010 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2010 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2010

    KONE täsmentää markkinanäkymiään vuodelle 2010. Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden kasvun odotetaan jatkuvan, joskin hitaammin kuin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Keski- ja Pohjois-Euroopassa myönteisen kehityksen arvioidaan jatkuvan asuinrakentamisessa useimmissa maissa, kun taas Etelä-Euroopan markkinat ovat tasaantumassa alhaiselle tasolle. Pohjois-Amerikassa uusien laitteiden markkina on tasaantunut alhaiselle tasolle. Markkinoiden kehitys Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on edelleen epävarmaa, ja niiden elpymisen odotetaan olevan hidasta. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen viime vuoden tasolla. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan, mutta ne pysyvät erittäin kilpailtuina.

    Näkymät 2010

    KONE nostaa vuoden 2010 näkymiään johtuen vahvasta liikevaihdon kasvusta erityisesti Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä parantuneesta kokonaistuottavuudesta. KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 2–6 % verrattuna vuoteen 2009. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 660–690 miljoonaa euroa.

    20. heinäkuuta 2010 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2010 mukaisesti

    Markkinanäkymät 2010

    KONE täsmentää markkinanäkymiään vuodelle 2010. Aasian ja Tyynenmeren alueen uusien laitteiden markkinoiden kasvun odotetaan jatkuvan, joskin hitaammin kuin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. EMEA-alueella ja Pohjois-Amerikassa markkinat ovat alkaneet tasaantua, mutta markkinaympäristö pysyy epävarmana, ja elpymisen odotetaan olevan hidasta. Modernisointimarkkinoiden odotetaan olevan suunnilleen viime vuoden tasolla. Huoltomarkkinoiden hyvän kehityksen odotetaan jatkuvan, mutta ne pysyvät erittäin kilpailtuina.

    Näkymät 2010

    KONE nostaa vuoden 2010 näkymiään Aasian ja Tyynenmeren alueen saatujen tilausten vahvasta tasosta sekä valuuttojen muuntokurssien suotuisista muutoksista johtuen. KONEen liikevaihdon arvioidaan olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2009. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 630–660 miljoonaa euroa.

    20. huhtikuuta 2010 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2010 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Uusien laitteiden markkinoiden hyvän kehityksen odotetaan laajenevan Aasian ja Tyynenmeren alueella. EMEA:ssa ja Pohjois-Amerikassa markkinat heikkenevät edelleen useimmissa maissa, mutta markkinoiden vakautumista on odotettavissa loppuvuotta kohden. Modernisointimarkkinat tulevat olemaan noin viime vuoden tasolla. Huoltomarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu, mutta ne pysyvät erittäin kilpailtuina.

    Näkymät

    KONEen liikevaihdon arvioidaan laskevan 0–5 % vuoteen 2009 verrattuna.

    Liikevoiton (EBITIT) arvioidaan olevan 580–620 miljoonaa euroa.

    26. tammikuuta 2010 julkaistun KONEen tilinpäätöksen 2009 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Uusien laitteiden markkinoiden hyvän kehityksen odotetaan laajenevan Aasian ja Tyynenmeren alueella. EMEA:ssa ja Pohjois-Amerikassa markkinat heikkenevät edelleen useimmissa maissa, mutta markkinoiden vakautumista on odotettavissa loppuvuotta kohden. Modernisointimarkkinat tulevat olemaan noin viime vuoden tasolla. Huoltomarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu, mutta ne säilyvät erittäin kilpailtuina

    Näkymät

    KONEen liikevaihdon arvioidaan laskevan noin 5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein.

    Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan välillä 560–610 miljoonaa euroa.

    20. lokakuuta 2009 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2009 osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2009 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Vuoden 2009 viimeisen neljänneksen aikana huoltomarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu. Modernisointimarkkinat tulevat olemaan noin viime vuoden tasolla. Uusien laitteiden markkinat säilyvät heikkoina, mutta heikentyminen hidastuu.

    Näkymät

    KONE tarkentaa vuoden 2009 liikevoiton näkymiään. Liikevaihdon osalta KONEen tavoitteena on saavuttaa 2–5 % kasvu vuoden 2008 liikevaihtoon verrattuna. Liikevoiton osalta (EBIT) tavoitteena on 580–595 miljoonaa euroa ilman 33,6 miljoonan euron kertaluonteista kulua.

    21. heinäkuuta 2009 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Vuonna 2009 huoltomarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu. Modernisointimarkkinat tulevat olemaan noin viime vuoden tasolla. Uusien laitteiden markkinoiden heikentyminen hidastuu.

    Näkymät

    KONE tarkentaa vuoden 2009 näkymiään. Liikevaihdon osalta KONEen tavoitteena on saavuttaa 2–5 % kasvu vuoden 2008 liikevaihtoon verrattuna. Liikevoiton osalta (EBIT) tavoitteena on 570–595 miljoonaa euroa ilman 33,6 miljoonan euron kertaluonteista kulua.

    23. huhtikuuta 2009 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2009 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Maailmantalouden heikentyessä uusien laitteiden markkinat heikentyvät edelleen vuonna 2009. Modernisointimarkkinoihin vaikutus on pienempi. Huoltomarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu.

    Näkymät

    Vuonna 2009 KONEen tavoitteena on liikevaihdon osalta saavuttaa 5 prosentin kasvu tai vähintään noin vuoden 2008 liikevaihtotaso. Liikevoiton osalta (EBIT) tavoite on saavuttaa 5 prosentin kasvu tai vähintään noin vuoden 2008 liikevoittotaso.

    23. tammikuuta 2009 julkaistun KONEen tilinpäätöksen 2008 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Maailmantalouden heikentyessä uusien laitteiden markkinat heikentyvät edelleen vuonna 2009. Modernisointimarkkinoihin vaikutus on pienempi. Huoltomarkkinoiden hyvä kehitys jatkuu.

    Näkymät

    Vuonna 2009 KONEen tavoitteena on liikevaihdon osalta saavuttaa 5 prosentin kasvu tai vähintään noin vuoden 2008 liikevaihtotaso. Liikevoiton osalta (EBIT) tavoite on saavuttaa 5 prosentin kasvu tai vähintään noin vuoden 2008 liikevoittotaso.

    21. lokakuuta 2008 julkaistun KONEen osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2008 mukaisesti

    Markkinanäkymät

    Arvioimme, että uusien laitteiden kysyntä heikkenee edelleen useilla markkinoilla vuoden 2008 loppua kohti, kun taas modernisointi- ja huoltomarkkinat kasvavat. Uskomme, että KONEella on mahdollisuus saavuttaa korkeampi tilausten kasvu vuoden viimeisellä neljänneksellä kuin vuoden 2008

    kolmannella neljänneksellä edellyttäen, että globaalit rahoitusmarkkinat toimivat.

    Näkymät

    KONE toistaa 22. heinäkuuta 2008 antamat näkymänsä vuodelle 2008. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna KONEen tavoitteena on vuonna 2008 saavuttaa yli 10 % liikevaihdon kasvu vuoteen 2007 verrattuna. Liikevoiton (EBIT) osalta tavoitteena on saavuttaa lähes 20 % kasvu vuoden 2007 473 miljoonan euron liikevoittoon verrattuna. Tämä vastaa vähintään 12,0 % liikevoittotasoa.

    22. heinäkuuta 2008 julkaistun KONEen Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2008 mukaisesti

    • Arvioimme, että markkinat tarjoavat KONEelle edelleen suotuisia mahdollisuuksia kasvuun vuonna 2008, vaikka markkinakasvu on heikentyneiden talousnäkymien johdosta vähäisempää tänä vuonna kuin vuonna 2007.
    • Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna KONEen tavoitteena on vuonna 2008 saavuttaa yli 10 % liikevaihdon kasvu vuoteen 2007 verrattuna. Liikevoiton (EBIT) osalta tavoitteena on saavuttaa lähes 20 % kasvu vuoden 2007 473 miljoonan euron liikevoittoon verrattuna. Tämä vastaa vähintään 12,0 % liikevoittotasoa.

    22. huhtikuuta 2008 julkaistun KONEen Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2008 mukaisesti

    • Arvioimme, että markkinat tarjoavat KONEelle edelleen suotuisia mahdollisuuksia kasvuun vuonna 2008, vaikka heikentyneiden talousnäkymien johdosta emme usko kasvun olevan tänä vuonna yhtä voimakasta kaikilla markkinoilla kuin vuonna 2007.
    • Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna KONEen tavoitteena on vuonna 2008 saavuttaa noin 10 % liikevaihdon kasvu vuoteen 2007 verrattuna. Liikevoiton (EBIT) osalta tavoitteena on saavuttaa lähes 20 % kasvu vuoden 2007 473 miljoonan euron liikevoittoon verrattuna. Tämä vastaa vähintään 12,0 % liikevoittotasoa.

    25. tammikuuta 2008 julkaistun tilinpäätöstiedotteen 2007 mukaisesti

    • Arvioimme, että markkinat tarjoavat KONEelle edelleen suotuisia mahdollisuuksia kasvuun vuonna 2008, vaikka heikentyneiden talousnäkymien johdosta emme usko kasvun olevan tänä vuonna yhtä voimakasta kaikilla markkinoilla kuin vuonna 2007. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna KONEen tavoitteena on vuonna 2008 saavuttaa noin 10 prosentin liikevaihdon kasvu vuoteen 2007 verrattuna.
    • Liikevoiton (EBIT) osalta tavoitteena on saavuttaa lähes 20 prosentin kasvu vuoden 2007 473 miljoonan euron liikevoittoon verrattuna. Tämä vastaa vähintään 12,0 prosentin liikevoittotasoa.